keskiviikko, 4. toukokuuta 2011

Sairaalakassi

Vähän reilut kaksi viikkoa laskettuun aikaan. Ainakin kerran päivässä mietin, että pitäisikö tässä nyt jotain sitten alkaa pakata valmiiksi. Mutta mitä? Odotusoppaat ja netti ovat pullollaan erilaisia listoja siitä, mitä sairaalakassiin voisi tai tulisi mukaan pakata. Vaikka olen noita listoja lueskellut jo moneen otteeseen, en silti ole vieläkään kokenut suurta valaistumista asian suhteen.

Tähän mennessä olen saanut päätettyä omalle listalleni kolme asiaa:

1. Kamera, koska vastasyntyneen ikuistamista kuviin ei voi oikein korvata myöhemmin. Tämän listan tärkeimmän tavaran olen kuitenkin valtuuttanut tulevan isän muistettavaksi.

2. Suklaalevy, pähkinäsuklaata. Jouduin tästä yhdestä harvinaisista herkuistani luopumaan joksikin aikaa ylimenneiden sokeriarvojen vuoksi, olen vakaasti päättänyt palkita itseni kyseisellä tuotteella sitten, kun lapsi on turvallisesti saatu maailmaan. Suklaalevyn olen jopa jo hankkinut kaappiin, joten toivoa sopii, että tuleva isä ei sitä ehdi syömään ja että muistan sen myös ottaa mukaan.

3. Oma pyyhe, vaikka en sairaalan pyyhepolitiikasta kyllä mitään tiedäkään. Ehkä tämä on vakiovaruste joka tapauksessa. Mutta oli miten oli. Vieraissa paikoissa pyyhkeet ovat yleensä aina vaaleita. Ja mikäli haluan pestä vastavärjättyjä hiuksiani hyvillä mielin, vaatii se varustautumista omalla, tummalla pyyhkeellä. En tosin vielä tiedä, onko sellaiseen luksukseen kuin hiustenpesu tuoreella äidillä edes aikaa, joten tämä varotoimenpide voi olla myös täysin turha.

Tarvitaanko edes muuta?

5 kommenttia:

  1. Kantoliina, jos ruokaa tarvitsee hakea jostain kaukaa tai syödä ruokasalissa-voi olla tungosta jos jokaisella on vauvakärryt.
    Huulirasvaa, omat imetysliivit. Ja valinnaisesti kaikkea muuta sälää loppu kassi täyteen! :D

    VastaaPoista
  2. Huulirasva! Itse unohdin ja kärsin suuresti. Vaikken edes ole huulirasva-addikti :-)

    VastaaPoista
  3. Huulirasva ei ole muuten käynyt edes mielessä! Se on onneksi helppo ja vähän tilaa vievä kapistus heittää kassin pohjalle. Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
  4. Imetysliivit ja liivinsuojat ovat tainneet molemmilla kerroilla olla ne tärkeimmät, mitkä on pitänyt itsellä olla mukana. Minusta oli kivempi myöskin olla vähän enemmän ihmisen näköinen etenkin vierailuaikoinan omissa kiristämättömissä vaatteissa kuin niissä sairaalan hirvityksissä ja siksi mukana ollut myös muutamat collegehousut, t-paita ja neuletakki. Ja kamera on ehdoton! Niin ihana ollut näpsiä kuvia muistoksi pikkuruisesta tuhisijasta siinä vieressä muulloinkin kuin miehen käydessä.

    Onnea koitokseen! :)

    VastaaPoista
  5. Loppujen lopuksi pyyhe jäi kotiin (eikä sitä olisi tarvinnutkaan), kamera ikuisti tärkeimmät hetket ja suklaa tuli syödyksi niiden 2,5 vuorokauden aikana, jotka sairaalassa vietin. Kirja ja ristikkolehti olivat mukana, mutta kumpaakaan ei tullut aukaistua. Äidin tuomat lehdet olivat helpompaa luettavaa yön tunteina. Huulirasvan otin vinkistä myös mukaan, mutta sekin pyöri kassin pohjalla. Sairaalan muotiluomuksessa viihtyi välttävästi, mutta eipähän tarvinnut ensimmäiseksi alkaa kotona pestä pyykkiä. :)

    VastaaPoista