Meillä on Baby Joggerin City Selectit olleet nyt kolmisen viikkoa käytössä, vaikka tuntuu, että olisivat olleet jo paljon kauemminkin. Sen verran paljon niitä nimittäin on tullut jo käytettyä. Välissä meillä oli jo aika, kun rattaat olivat jääneet tosi vähälle käytölle, mutta nyt ne ovat tyttöjen mielestä taas ihan must! Meillä on toistaiseksi käytössä Baby Joggerista vain yksi ratasosa ja sisarusistuin pitää kyllä pian hankkia, sillä vanhemmille rattaiden käytöstä on tullut siinä mielessä hankalaa, että aina saa olla säätämässä siitä, että kumman vuoro nyt on istua rattaissa ja millä houkutella toinen sitten kävelemään. Rattaiden käytön lisääntymiseen on osaltaan vaikuttanut tässä välissä tapahtunut muutto ja nykyisessä asuinympäristössä rattaille on taas tullut enemmän tarvettakin.
Siskollani on nyt Baby Joggerin City Selectit olleet käytössä jokseenkin saman ajan, mutta hänellä lapset ovat pienempiä, joten käyttötarkoitukset olleet tässä alussa monipuolisemmat kuin meillä. Kokemuksia ollaan vertailtu ja hyvin on huomannut, että erilaisia positiivisia ja negatiivisempia juttuja on tullut vastaan kun rattaiden käyttäjät ovat eri ikäisiä.
Baby Joggereiden hyväksi puoleksi olen havainnut ehdottomasti riittävän ison kävelytilan työntäjälle, vaikka meillä lyhyempikin vanhemmista on yli 180cm pitkä ja monet kokeilemamme vaunut ovat siksi olleet hankalia työntää. Baby Joggereiden tavarakori on myös positiivisen tilava, joskin niin on ollut aikaisemmissakin vaunuissamme/rattaissamme. Siskoni on tähän ominaisuuteen ollut erityisen tyytyväinen, koska heidän vanhoissa vaunuissaan tavaratila oli ollut selvästi pienempi.
City Selecteissähän on valtava määrä erilaisia vaihtoehtoja, millaisin yhdistelmin niitä voi käyttää ja sen olemme jo huomanneet, että vaihtaminen yhdistelmästä toiseen on todella helppoa ja nopeaa. Siskon poika on muutaman kerran ollut meidän rattaidemme kyydissä, joten minäkin olen päässyt asentelemaan istuimia eri asentoihin, kun ollaan siirretty heidän rattaistaan ratasosa meidän runkoomme kakkosistuimeksi. Lapset tuntuvat näin alussa ainakin olevan erityisen innoissaan näistä erilaisista vaihtoehdoista istua peräkkäin rattaissa. Jotain ilmeisen hauskaa tai jännää siinä on tuntunut olevan. ;)
Vanhempi tytöistäni ei enää kuin satunnaisesti nuku päiväunia ja nuorempi on ne jo jonkin aikaa nukkunut sisällä, mutta nyt näiden uusien rattaiden ja kesän myötä hän on alkanut haluta päikkäreille takaisin rattaisiin. Ilmeisesti koska istuinosa ei kallistu tasaiseen makuuasentoon, vaan istuinosa on kiinteän mallinen ja selkänojaa laskiessa jalat sitten nousevat samaa tahtia, niin istuimen kallistaminen tuntuu tytöstä ikävältä. Niinpä nukahtaminen rattaisiin tapahtuu aina suht pystyssä asennossa, mutta asennon saa sitten kyllä pehmeästi kallistettua enemmän vaakatasoon tyttären ollessa jo unten mailla.
Terveisinä rattaiden tuotekehittäjille voisimme lähettää muutaman vastaantulleen parannuskohteen:
- Työntöaisan säätöpainike olisi parempi olla jossain muussa kohtaa kuin keskellä työntökaarta, koska painike hankaloittaa rattaiden muuten helppoa ohjailemista yhdelläkin kädellä. Siskollani tämä tulee enemmänkin vastaan kun kahden pienen lapsen lisäksi on koirakin ulkoilutettavana.
- Rattaiden lukitus on tehty liian mielenkiintoiseksi lapsille tai ainakin sijoitettu huonoon kohtaan, koska kun ratasosa on käännettynä työntäjään päin, niin lapsi ylettyy helposti tuohon jarruun ja helposti napsaisee jarrun päälle kesken matkanteon ja jarrumekanismitkaan tuskin kovin hyvää tykkäävät tällaisista vauhdissa jarrut pohjaan pysäytyksistä. Onneksi jarrujen vapauttaminen ei onnistu lapsilta sentään yhtä helposti kuin päälle laittaminen.
- Meillä rattaisiin nojasi yhden kotimatkan verran takapäässä tavaraa ja ilmeisesti kosketuskohta oli sattunut osumaan hyvin huonoon kohtaan ja reilun 10 kilometrin matkalla rattaiden kangasosaan oli ehtinyt hankautua pieni reikä. Onneksi on toistaiseksi ainakin tosi pieni ja ajattelin käydä suutarilla tuota näyttämässä ja kysymässä korjausmahdollisuutta. Jotenkin kuitenkin tuntuu ihmeellisen heikolta tuo kangas, koska yleensä rattaiden kankaat kuitenkin ovat tosi hyvin kulutusta kestäneet.
Kuluneiden kolmen viikon aikana emme ole kovin montaa kertaa olleet sillä tavalla liikkeellä, että olisimme rattaat tarvinneet mukaan, joten rattaiden käytettävyydestä on siltä kantilta vielä vähän kokemusta. Pääasiassa rattailla on työnnelty hiekkateillä ja silloinkin kulkevat mukavasti, joten oletettavaa on kaupunkiolosuhteissa lykkäily on vielä kevyempää.
Palailen taas, kun lisää kokemuksia kertyy. Aurinkoista kesää kaikille toivottaen, Katariina
0 kommenttia:
Lähetä kommentti