torstai, 10. marraskuuta 2011

Britax vauvakaukalossa kulkee se meidän kuopus, joka pian 7 kk!

Niin se vain aika kuluu. Meidän perheen kuopus on täyttämässä pian 7 kk. Juurihan hän vielä mellasti äidin masussa ja aivan hetki sitten nuuhkimme ihanaa vauvatuoksua Tyksin synnärillä. Täällä meillä pienestä nukkuvasta kääröstä on kehteytynyt varsinainen lattiakiitäjä! Enää ei ole isosiskojen pikkutilpehöörit turvassa, kun pikkuveikka tarmokkaasti siirtyy paikasta toiseen ja treenailee pienin pullukoin sormin pinsettiotetta! ;o)

Puolivuotisneuvolassa meidän pojalla oli painoa 8,5 kg ja pituutta lähes 70 cm. Hyvin on jäppinen kasvanut ja ruoka-aikana pöydän ääressä myös tavattu. Kaukaloon poika mahtuu edelleen muitta mutkitta. Toisaalta vielä ei toppavaatteita tarvita, joten saa nähdä miten ahtaaksi kaukalo käy kun pakkaset tulevat?!

Kaukalo on meillä oikeastaan lähes joka päivä käytössä. Harmiksemme kaukalon kantokahva alkoi "nauraa" toiselta puolelta, Onneksi takuu puitteissa saimme aivan uuden kaukalon nyt tilalle. Kantokahva on jumitellut aina silloin tällöin ja taitaa olla muuten niin hyvän kaukalon heikoin kohta? No täytyy toivoa, että uusi kaukalo pysyy kunnossa.

Meidän koko perhe on lähdössä etelän aurinkoon joulukuussa ja Britaxin matkarattaat ovat myös lähdössä mukaan reissuun. Tarkoitus on raportoida myös tänne, miten rattaiden kanssa pärjättiin Kanarian saarilla. Aina vähän jänskättää, että tuleeko menopelit ruumasta ehjänä käyttöön vai ei. Tähän asti ollaan lentomatkolta rattaat aina ehjänä säilyneet, mutta taitaa ne välistä aika kovaa kohtelua kokemaan?!

Leppoisaa marraskuun jatkoa kaikille!

Petra

1 kommenttia:

  1. Mukavaa reissua teille! Lämpöön sitä minäkin kaipailisin tässä kohtaa vuotta ja syksyn harmautta.

    Meillä myöskin rattaat ovat tähän asti hyvin lentomatkailunkin kestäneet. Ja itse asiassa olen kahteen kertaan nähnyt, kun meidän rattaamme on koneesta otettu ulos ja molemmilla kerroilla niitä on kyllä ihailtavan nätisti käsitelty, joten ei ihme, että ainakin noilta lennoilta ovat siistissä kunnossa säilyneet. Samaan aikaan vieressä matkalaukut ovat saaneet paljon lennokkaampaan kohtelua eli ei ole tainnut olla siitäkään kiinni, että olisivat erityisen nätistä lastaajat toimineet siinä ihmisten silmien alla. :)

    VastaaPoista