Maxi-Cosi Cabrio Fix vs. Brio Primo ja hieman vinkkejä kaupanpäälle

Tapahtuipa eräänä lämpimänä joulukuun päivänä, että lähdimme kiireellä ostamaan toista kaukaloa, kun isännältä meni hermot kaukalon kiinnittämiseen pelkällä turvavyöllä.  Molemmissa autoissamme on liian lyhyet vyöt kaukalon kiinnitykseen. Entuudestaan meillä oli Maxi-Cosi Cabrio Fix kaukalo ystävältämme lainassa, mutta siihen ei ollut jalustaa.

 

Sekunnin sadasosan mietittyämme, ostammeko lainakaukalollemme jalustan vai hankimmeko uuden kaukalon jalustalla, päädyimme hankkimaan Brio Primon jalustalla. Toisena vaihtoehtona olisi ollut ostaa Maxi-Cosille jalusta. Mutta kun kyseessä oli kuitenkin lainassa oleva kaukalo, ja Brion hintakin tuntui olevaan kohdallaan, niin sehän sieltä sitten mukaan tupsahti.
Brion kaukalon kiinnitys jalustaan on helppoa. Isofixien ansiosta jalusta on hyvin vakaa. Jalustan saa myös turvavöillä kiinnitettyä. Itse jalustan kiinnitys auton isofix systeemiin  on myös helppoa. Se vaatii kyllä hieman voimaa, että sen saa napsahtamaan paikoilleen.

 

Maxi-Cosissa on isona plussana se, että vauva on jotenkin paremmassa asennossa kaukalossa ja sen saa kiinnitettyä adaptereilla mm. meillä oleviin Hartanin vaunuihin. Brion kaukaloa ei saa hyödynnettyä tässä suhteessa.  Brion kaukaossa vauva on ehkä syvemmällä, ja ”kulmikkaammassa” asennossa mitä vertailussa olevalla Maxi-Cosilla.
Kantamisen suhteen taas pisteeni menevät Briolle. Kantoaisa, on ergonomisempi kuin Maxi-Cosin.  Mutta karu totuushan on, että mitään kaukaloa ei ole kovin miellyttävää kantaa. Etenkin, jos kyydissä oleva on vähäänkään painavampaa sorttia oleva vauva.
Kuosivaihtoehtoja Maxi-Cosilla on paljon enemmän, mutta loppu peleissä tuo kuosi on pienin tekijä kaukaloa hankittaessa. Ainakin Maxi-Cosin päällinen on helposti irroitettavissa pesuun. Brion päällistä en ole vielä joutunut irroittamaan.
tarkista, riittääkö vyöt autossasi kaukalon kiinnittämiseen.
-löytyykö isofix kiinnittimet autostasi? hyödynnä niitä!
-mieti, hankitko sellaiset vaunut, joihin tulet kiinnittämään adaptereilla kaukalon.
-autoiletko paljon, vai satunnaisesti? mikäli paljon, telakka on oivallinen.
 
-muista, että turvaistuimet eivät kestä ikuisesti. niiden suositeltu käyttöikä on n. 7-vuotta. Jos käytetyn ostat, niin älä osta kovin vanhaa, ja varmista kaukalon olevan kolaroimaton.
Ja kumpaakohan suosittelen? Siinäpä onkin vaikea kysymys. Oma mieltymykseni on Maxi-Cosin muotoilulle (lukuunottamatta kantoaisaa kantaessa). Tiedän myös entuudestaan, että Maxi-Cosin jalusta ei ole ehkä maailman helppokäyttöisin. Hinta-laatusuhde on Briolla kohdallaan ja jalusta on helppokäyttöinen. Jos ajatellaan kaukalon käyttö aikaa, niin tällöin suosittelisin Brioa. Muutoin ehkä Maxi-Cosia. Taisi tulla melko poliittinen vastaus. Noh, näin Presidentin vaalien alla se sallittakoon ;).

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *