Eksyksissä

Hyvin vilkas 3-vuotias tyttäreni Tiia oli kanssani kauppakeskuksessa ostamassa pääsiäiskoristeita. 
Olin jonossa Tiimarin kassalle, ja Tiia kierteli liikkeessä koristeita katsellen sillä aikaa. Koska tyttö on erittäin utelias ja arvaamaton- hän saattaa kyllä luvata ettei koske tavaroihin tai tee mitään luvatonta mutta hetken kuluttua hänet silti löytää tekemästä jotain edellämainittua-on häntä yleensäkin pidettävä silmällä joka hetki.
Tällä kertaa kontrolli petti vain 15 sekunniksi, siksi aikaa kun suoritin korttimaksun kassalla- mutta se oli riittävän pitkä aika Tiialle, joka huomasi tilaisuuden tulleen ja ampaisi karkuun, ulos liikkeestä ja suoraan kevät-alennusmyyntien ihmisvilinään.
 
Kun maksu oli kassalla suoritettu, etsin katseellani uuteen ulkoilupukuun pukeutunutta Tiitua. Ei näkynyt, joten huutelin hänen nimeään. Kuvittelin hänen vain olevan hyllyjen välissä piilossa. 
Vieläkään ei mitään havaintoa lapsesta ja tuskan hiki alkoi helmeillä otsallani samalla kun mietin, mihin suuntaan itse olisin lähtenyt Tiian asemassa. 
 
Valitettavasti tämä ei ollut ensimmäinen kerta kun napero oli karkuteillä!
Muistissa oli hyvin elävästi esimerkiksi Tallinnan keskustassa edellisvuonna viettämämme kauhunhetket, kun lapsia leikittäneen isoäidin vastatessa puhelimeen, oli 2v. Tiia livahtanut salaa hotellin leikkihuoneesta ulos. Hänet löydettiin kahdeksan minuuttia ja yhtä hysteeristä itkukohtausta myöhemmin Viru-hotellin hissiaulasta. 
 
Sillä välin kuitenkin oli 7-vuotias isosisko, joka siis jäi leikkihuoneeseen Tiian kadotessa, lähtenyt huolissaan etsimään muita perheenjäseniä, kun ei yhtäkkiä nähnytkään äitiä, mummia eikä pikkusiskoaan missään. 
Isosiskoa etsittiinkin sitten tuplasti kauemmin, sillä hän oli harhaillut kauppakeskukseen, eksynyt ja ehtinyt jo hätääntyä sekä saada mega-paniikkikohtauksen.
 
Palautin mieleni väkisin nykyhetkeen, kiersin liikkeen nopeasti löytämättä lasta ja syöksyin liikkeestä ulos huudellen samalla Tiian nimeä. Liikkeen ulkopuolella oli valtavasti ihmisiä: Itäkeskuksessa oli lauantaisen alennusmyyntipäivän vilkkaimpia hetkiä ja ihmisiä oli koko käytävän leveydeltä. Sinkoilin käytävällä edestakaisin osaamatta päättää kummasta suunnasta lähtisin lastani etsimään.
 
Onneksi eräs kauppakeskuksen asiakas tuli luokseni ja kysyi; ”Etsitkö sellaista anilliininpunaiseen ulkoilupukuun pukeutunutta taaperoa?” ”Jolla oli lila pipo?” 
Kun änkytin, että juuri sellainen minulta oli kateissa, kertoi tämä vanhempi mies nähneensä pinkkiin pukeutuneen, noin 3-vuotiaan naperon juoksevan täysillä pitkin Bulevardia Piazzalle päin. 
Vauhti oli kuulemma ollut niin kova, että mies sanoi harvoin nähneensä, mutta oli kiinnittänyt huomiota tyttöön juuri ulkoilupuvun herkullisen värin ja juoksuliikkeen aiheuttaman suhina-äänen ansiosta. 
Yhdessä juoksimme miehen osoittamaan suuntaan noin 300 metriä ja väkijoukon läpi väkisin tunkeuduttuamme tavoitimme erittäin tyytyväiseltä näyttävän Tiitun.
 
”Noh, mikä sulla äiti oikein kesti?” kysyi hän.
 
 
 
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *