Sisarukset Mette ja Tiia olivat päättäneet viettää sunnuntain pihaleikeissä, vaikka lähistöllä olisi oma leikkipuistokin.
Omalla pihalla on kuitenkin paljon kavereita samasta talosta ja siellä voi viettää jopa hetken keskenäänkin jos äidin on käytävä välillä sisällä.
Oli todella aurinkoinen, mutta märkä ja kurainen sää, joten äiti päätti piipahtaa kotona hakemassa lapsille aurinkolasit silmien suojaksi.
Olin poissa vain muutaman minuutin, jonka aikana oli tapahtunut kummia; Isosisko oli ystävänsä kanssa päättänyt kiivetä omenapuuhun, koska sen oksat ovat aika paksut ja houkuttelevat. 3-vuotias Tiia oli toki tahtonut tähänkin leikkiin mukaan ja lähtenyt hiekkalaatikolta juoksemaan kohti omenapuuta nähtyään, että isommat jo kiipeävät kovaa vauhtia.
Lopputuloksena oli näky, joka kohtasi minua juuri tullessani talon kulman takaa paikalle;
Omenapuussa killui 5-vuotias naapurin tyttö AIVAN LIIAN KORKEALLA, jotta häntä uskaltaisi pyytää kiipeämään alaspäin – tyttö oli aivan kauhuissaan.
Samassa omenapuussa riuhtoi 7-vuotias Mette, joka oli juuttunut kevätpukunsa hupusta oksanhaaraan kiinni ja omenapuun juurella pitkällään rötkötti 3-vuotias Tiia, kompastuneena puusta pudonneeseen oksankarahkaan.
”Äiti mun jalasta tulee verta, ihan varmana tulee! huusi Tiia, mutta en saanut selvää koska 5-ja 7-vuotiaat puussa jumittavat tytöt kiljuivat paljon kovempaa, niin kovaa että muitakin talon asukkaita alkoi kertyä
takapihalle, parvekkeille ja ikkuinoiden ääreen.
Ei auttanut muu kuin henkäistä syvään pari kertaa, nostaa 3v. istuma-asentoon ja todeta, että uuden kevätpuvun housut olivat melkein mustat kurasta, mutta kangas oli pysynyt ehjänä. Myöhemmin kotona paljastui tosin että pienen, linnunluisen polven
nahka oli rullautunut ja siitä todellakin tuli verta, tyttö sai siihen siis haluamansa- pienen afrikkalaisen kehitysmaan kokoisen Kitty-laastarin!
Samaan aikaan rauhoittelin meuhkaavia puussa roikkujia, ja sainkin heidät hiljenemään sanomalla että ”se kakkoskerroksen Mummu soittaa takuulla kohta palokunnan tänne jollette lakkaa kiljumasta-jäätte kyllä henkiin, ehkä”.
”Aijaa, okka” oli tyrmistynyt vastaus.
Isosisko kavereineen saatiin maltilla alas puusta juuri ennen pimeän tuloa ja henkiset vauriot paikattua jäätelön avulla.
Äidin henkiset vauriot riitti pelastamaan se seikka, ettei Tiian uusi puku rikkoutunut, vaan se oli puhtaana edelleen ihan yhtä kaunis, yhtä tuulenpitävä, vedenpitävä ja hengittävä, kuin aiemminkin ja polveen tullut haavakin parani parissa päivässä.