Liikenneturva opastaa: näin pakkaat auton turvallisesti

Liikenneturvan yhteyspäällikkö Tapio Heiskanen kertoo, miten auto pakataan turvallisesti mökkireissulle tai lomamatkalle. 






Mökille matkaan

Kevään ensi helteet lämmittävät tätä blogia kirjoitettaessa. Nurmi tuntuu lämpimältä paljaiden jalkojen alla ja lasten leikkejä seuratessa mieleen hiipii jo kesäloma ja sen suomat mahdollisuudet reissata ympäri kaunista kotimaatamme. Mökille pitää ainakin lähteä ja ehkä käydä samalla sukulaisissa. Entäs se hyvä maaseutumajoitus ja pitseria, joka löytyi työmatkalla? Vesipuistokin on ihan siinä lähellä!

Pakkaa mukaan vain olennainen

Kun matkalla on tarkoitus olla useampi viikko ja lasten kanssa, tilavampikin auto alkaa tuntua ahtaalta. Takakontti täyttyy nopeasti rattaista, vaatteista, välipaloista ja juomista. Osa tavaroista on melkein pakko sijoittaa matkustamon puolelle. Koiralle ei järjestynyt hoitopaikkaa, joten sekin pääsee reissuun mukaan. Mikä tosin tarkoittaa sitä, että sillekin on varattava oma paikka autossa.
Käytetään tänä vuonna hetki myös auton pakkaamiseen. Kimpsuja ja kampsuja ei kannata vain sulloa autoon kiireessä jotenkuten, vaan pakkaaminen kannattaa suorittaa huolella. Koskaan ei voi tietää, etteikö jotain tapahtuisi tien päällä – ainahan törmäyksen välttäminen ei ole edes kuljettajan omissa käsissä. Kesä tuo liikenteeseen monenlaisia ja eri ajokokemuksella varustettuja kuljettajia, motoristeja ja muita tienkäyttäjiä. Hitaammin liikkuvat maataloustyökoneet ja tietyömaat voivat yllättää. Alkukesästä myös ylivuotiset hirvenvasat liikkuvat vilkkaasti.

Jo 50 km tuntinopeudessa esineen törmäyspaino on noin 40-kertainen sen tavalliseen painoon verrattuna. Esimerkiksi litran juomapullosta tulee 50 km/h törmäyksessä jo noin 40 kilon painoinen mötikkä. Kun nopeus kaksinkertaistuu, törmäyspaino nelinkertaistuu. On siis tärkeää pakata auto niin, etteivät kuormatut tavarat pääse sinkoilemaan autossa mahdollisessa äkkijarrutus- tai törmäystilanteessa. Painavimmat esineet kuormataan pohjimmaiseksi tavaratilaan ja kuorma sidotaan vielä kiinni tukevin liinoin. Jos perheen lemmikki ei mahdu farmarikorisen auton takaluukkuun, se matkustaa turvallisimmin etumatkustajan jalkatilassa tai takapenkillä lemmikin turvavyöllä kiinnitettynä.

Katso pysäyttävä video, mitä tapahtuu, jos auto on pakattu väärin:


Auton oikeanlainen kuormaus pitää painopisteen matalalla, mikä vaikuttaa myös ajettavuuteen ja ajon taloudellisuuteen. Ennen lähtöä kannattaa tarkistaa myös rengaspaineet. Jos auto on tavallista raskaammalla lastilla kuormattu, kannattaa rengaspaineiden olla noin 0,2 – 0,3 baria suosituksia suuremmat. Huoltoasemalla ollessa voi helpottaa matkantekoa myös tankkaamalla auto etukäteen. Yllättävän monen matkan keskeytyksen syy on juuri polttoaineen loppuminen.

Miltä kuulostaisi junakyyti?

Moni kesälomakohde on tavoitettavissa myös julkisilla, ilmastoidulla linja-autolla tai junalla. Matkaa suunnitellessa kannattaa pohtia auton ohella myös muita kulkutapoja. Koska olet viimeksi matkustanut julkisilla lasten kanssa? Pääsisikö joku hakemaan teitä asemalta? Juna on monelle lapselle antoisa elämys ja loman makuun pääsee heti kiinni eikä vasta automatkan jälkeen. Juna ja linja-auto ovat myös turvalliset tavat matkustaa.

Tutustu autonpakkaamiseen liittyvään tietoon Liikenneturvan sivuilla tästä!

Tapio Heiskanen
Kirjoittaja on Liikenneturvan yhteyspäällikkö sekä Aleksin (1v) ja Annin (4v) isi

2 ajatuksia “Liikenneturva opastaa: näin pakkaat auton turvallisesti

  1. "Esimerkiksi litran juomapullosta tulee 50 km/h törmäyksessä jo noin 40 kilon painoinen mötikkä."

    Mihin kaavaan tämä perustuu? E = 1/2 m v2 on kaava, jolla lasketaan kineettinen energia. Tuon kaavan mukaan litran pullo iskisi noin 10 kg:n voimalla. Mistä olet saanut 40 kg?

  2. Hei ViolatorGG, pahoitteluni kun en osaa vastata kysymykseesi. Jutun on kirjoittanut Tapio Heiskanen Liikenneturvasta. -Jarna

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *