Syksy on uusien asioiden aikaa

 

 

 

Syksy on uusien asioiden aikaa

Monessa perheessä mennään tänä syksynä ekaa kertaa eskariin tai kouluun. Se tietää uusia, jännittäviä kohtaamisia ja uusien arkirutiinien oppimista. Mutta vaikka hoitopaikka tai koulu olisikin vanha tuttu, kesän aikana on joka tapauksessa tullut sentti tai useampikin lisää pituutta, ja tarvitaan uusia varusteita.

Muistan vielä, kuinka hienoa lapsena oli saada aina syksyisin jotakin uutta. Joskus se oli kouluhame tai sadetakki, reppu tai penaali – ja melkein aina uudet kengät. Lapsen jalka kasvaakin kerrassaan hämmästyttävää vauhtia: mitä pienempi lapsi, sen nopeammin jalka venyy. Jalan koko tulisikin tarkistaa 1-3 vuoden iässä joka toinen kuukausi, 3-6-vuotiaana neljän kuukauden välein ja yli 6-vuotiailtakin vähintään kaksi kertaa vuodessa! Kenkiin kannattaa varata käynti- ja kasvunvaraa yhteensä ainakin 1,5 cm.

Miten suojautua sateilta?

Koulussa ja hoitopaikassa mennään ulos, vaikka taivaalta sataisi mitä. Softshell-takilla, vettä hylkivällä kuoritakilla tai fleece ja sadetakki ‑yhdistelmällä pärjää melko pitkälle syksyyn, kun lisänä on vedenkestävät housut. Ilmojen viilentyessä on fiksua hankkia toiminnallinen, hengittävä, vedeltä ja loskalta suojaava ulkoiluasu, kuten vaikkapa Reimatec, joka on mukava joka säällä. Kumisaappaat ovat useimpien mielestä välttämättömät syysjalkineet, ja nehän on pienimpienkin helppo itse pukea. Lisäksi on hyvä olla kunnon kävelykengät tai laadukkaat lenkkarit – molempia löytyy myös vedenpitävinä, mikä helpottaa arkea kovasti.
Vähemmän rahaa ja vaivaa, kiitos
En varmaan ole ainoa, jonka budjetti hieman lipsuu joka syksy. Aikaakaan ei olisi laukata etsimässä sen tuhannen erilaista asua. Onneksi fiksuja ratkaisuja on olemassa. Vauvojen ulkoiluun on kehitetty makuupussi, joka muuntuu kätevästi toppahaalariksi: parilla vetoketjun vetäisyllä siihen saa lahkeet, kun lapsi kasvaa ja lähtee kävelemään. Koululaiset taas taatusti tykästyvät kevytuntuvatakkiin, josta saa hihat irti – tikkiliivi on tyylikäs lämmike fleecen tai softshellin päällä silloin, kun toppatakki vielä olisi liikaa. Kerrassaan nerokkaita nämä ’transformerit’ .

Pitkien kesähelteiden aikana alkoi kyllä tuntua siltä, että meissä pohjoisen asukkaissa on energiaa ja työskentelytarmoa syksyn ja talven viileydessä paljon enemmän kuin kesäkuumalla. Annetaan siis lastenkin ottaa syyssateista ja lehtikasoista ilo irti koulumatkan varrella, tarhassa ja kotipihalla.
Lapsuus on liian lyhyt sisällä istuttavaksi!
Raikkaita ulkoiluhetkiä toivottaen
Riikamaria Paakkunainen
Tiedotuspäällikkö, Reima Oy
Lapset 10 ja 15 v.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *