Kesä on juhlien aikaa – silloin juhlitaan muun muassa tuoreita ylioppilaita ja muita valmistuvia, hääpareja ja ripiltä päässeitä. Nykyinen muoti suosii väljiä ja ilmavia vaatteita, mikä helpottaa monien raskaana olevien pukeutumista. Odottavalle äidille varta vasten suunnitellut vaatteet voivat kuitenkin pelastaa juhlavaatekriisissä.
Odottavan äidin juhlapukeutumisessa korostuu mukavuus ja istuvuus. OZBabyn valikoimasta löytyy suositun Mamalicious-merkin äitiysmekkoja sekä hillityn tummasävyisinä että raikkaan kesäisissä väreissä. Mekkoja löytyy eri pituisina aina polvipituisista nilkkapituisiin saakka, ja niissä on miellyttävä, joustava kangas. Äitiysmekkoa hankkiessa on hyvä huomioida, että vatsa vie yllättävän paljon mekon pituudesta pois. Koska vatsa kasvaa koko ajan, kannattaa tämä muistaa mekkoa ostaessa varsinkin, jos juhliin on vielä aikaa.
Monet ostavat juhlakäyttöön 1–2 äitiysmekkoa, jolloin murheeksi voi tulla samojen vaatteiden käyttö kesän kaikissa juhlissa. Piristystä asuun voi tuoda erilaisilla asusteilla tai ostamalla useampia mekkoja, joita voi käyttää juhlien lisäksi myös muissa tilanteissa. Monet äitiysmekot soveltuvat käytettäväksi erinomaisesti myös synnytyksen jälkeen ja imettäessä, jolloin niiden käyttöikä pitenee.
Mikäli mekko ei tunnu omalta, on tulevan äidin mahdollista yhdistää esimerkiksi Mamaliciouksen herkkä, vaaleanpunainen Helga Misty Rose -äitiyspaita tai valkoinen, kauniisti koristeltu Felixia Lia -äitiyspaita ja äitiyshousut. Yhdistelmä sopii rennompiin kesäjuhliin ja illanviettoon.
Mitä tarvitsen juhlavaatteiden lisäksi?
Mekon kaveriksi voi valita odottavalle äidille soveltuvat sukkahousut, joita löytyy OZBabyn verkkokaupasta sekä mustina että ihonvärisinä. Korkeavyötäröiset sukkahousut ylettyvät vatsan päälle tai sen yli ja tukevat vatsaa. Jotkut odottavat äidit käyttävät kuumalla kelillä mieluummin stay upeja.
Loppuraskauden aikana juhlamekon alle voi olla hyvä hankkia imetysliivit. Imetysliivit kannattaa ostaa aikaisintaan raskausviikolla 37. Hyvä perussääntö imetysliivien koon valinnassa on valita yhtä kuppikokoa isommat liivit silloin, kun laskettuun aikaan on kuukausi. Apua imetysliivien valintaan löytyy imetysliivien valintaoppaastamme.
Kannattaa myös varautua siihen, että loppuraskaudesta omat kengät eivät välttämättä mahdu jalkaan, joten matka saattaa ennen juhlia käydä kenkäkaupan kautta!
Tutustu äitiysmekkoihimme