Mikä ihmeen i-Size standardi?

Monille turvakaukalon tai turvaistuimen ostajalle ensimmäinen kerta turvaistuinostoksilla saattaa olla mielenkiintoinen kokemus, sillä turvaistuimien kirjo on laaja. Turvaistuimien maailma onkin aikamoinen standardien viidakko. Niin uusi kuin kokeneempikin turvaistuinostaja on saattanut törmätä i-Size standardiin, joka ei välttämättä ole vielä tullut tutuksi.

I-Size standardi on eurooppalainen turvaistuimien turvastandardi, jonka tavoitteena on pienten lasten liikenneturvallisuuden parantaminen. I-Size parantaa sivutörmäyssuojausta ja vähentää istuimien virheellisiä asennuksia. Standardi on otettu käyttöön vuonna 2013 nykyisen säännön rinnalle ja tulee korvaamaan sen ennen pitkää. Uusi i-Size-standardi edellyttää, että lapsi matkustaa selkä menosuuntaan vähintään 15 kuukauden ikään saakka.

I-Size standardin mukaan:

  1. Turvaistuinryhmät ovat standardoitu lapsen pituuden ja iän mukaan.
  2. Turvaistuin asennetaan selkä menosuuntaan vähintään 15 kuukauden ikään asti.
  3. Turvaistuin on hyväksytty kiinnitettäväksi ainoastaan isofix-kiinnikkeillä.
  4. Jokainen i-Size istuin sopii i-Size valmiudessa olevaan autoon.

I-Size on ensimmäinen vaihe uuteen lainsäädäntöön, joka tulee muuttamaan lasten turvaistuimien hyväksyntää. Tavoitteena on tehdä mahdollisimman turvallisia istuimia. Uusi standardi i-Size ECE R129 tulee kulkemaan rinnalla nyt käytössä olevan ECE R44 standarin kanssa vähintään 5 vuotta. Tämän jälkeen kaikki uudet, myyntiin tulevat istuimet pitää olla hyväksytty uuden i-Size standardin mukaisesti. Vanhan standardin istuimia saa käyttää niin kauan kuin istuin on kelvollisessa kunnossa.

Markkinoilla on siis tällä hetkellä hyväksyttynä pituusmittainen standardi i-Size ECE R129 ja kilomittainen standardi ECE R44. Kummankin hyväksynnän turvaistuimia tulee olemaan myynnissä vielä pitkään. Voit huoletta valita kumman hyväksynnän istuimen tahansa. I-Size-hyväksyttyjä istuimia alkaa tulla myyntiin koko ajan lisää, mutta täydelliseksi hyväksynnän tekee vasta se, että myös auto on i-Size-hyväksytty. Markkinoille onkin tullut jonkin verran i-Size standardin mukaisia turvakaukaloita ja turvaistuimia. Erityisesti suosiossa ovat kätevät käännettävät i-Size turvaistuimet, joissa lapsi voi matkustaa jopa 4-vuotiaaksi asti.

Turvaistuinryhmät pituuden mukaan:

Turvakaukaloa, kuten Britax Baby-safe i-Size , voidaan käyttää vastasyntyneestä 83 cm pituiseksi. Lapsi matkustaa turvakaukalossa koko ajan selkä menosuuntaan.

Turvaistuimia, kuten esimerkiksi Cybex Sirona M i-Size  tai Recaro Zero.1 i-Size , voidaan käyttää vastasyntyneestä 105 cm pituiseksi eli noin neljävuotiaaseen asti. Tälläistä turvaistuinta voidaan käyttää selkä menosuuntaan 45 cm – 105 cm pituisilla lapsilla ja kasvot menosuuntaan 76 cm – 105 cm pituisilla lapsilla eli 15 kk -4 vuoden ikäiseksi.

Muista, että olennaisinta i-Size istuimissa on ottaa huomioon lapsen pituus!

Tutustu turvaistuimiimme

Yksi ajatus: “Mikä ihmeen i-Size standardi?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *